Puhuvatko Faktat Puolestaan?

Muistan ikuisesti, kun ajoin ulos tieltä moottoripyörällä. Rentoutunut ja huoleton tunne kurviin ajaessa. Äkillinen selvyyden tunne kun tajusin, että nyt mennään.

Havahtuminen ojan pohjalta silmänräpäystä myöhemmin. Valtava tunteiden sekamelska, kun saappaat rahkasammalessa seison ojan pohjalla pyörä jalkojeni välissä kyljellään ja tarkastelen vaurioita. Hämmennys, turhautuminen, suuttumus itseensä.

Katson parin metrin päässä seisovaa mäntyä, jonka olen onnen kaupalla väistänyt. Ymmärrys omasta kuolevaisuudesta. Helpotus - paria mustelmaa lukuunottamatta kaikki ehjänä.
​
Olen elossa.

Nyt, sinun vuorosi.

Mieti jotakin sinulle tapahtunutta, jota et usko koskaan unohtavasi. Kuvittele tilanne päässäsi niin tarkasti kuin nopeasti voit.

Minkä takia muistat tapahtuman niin hyvin? Herättikö tilanne sinussa jonkin voimakkaan tunteen?

Herätti, eikö niin?

Nyt, koita muistella jotakin, jota et tule koskaan unohtamaan, johon ei olisi liittynyt voimakkaita tunteita. Ei liene helppoa?

Niinpä. Muistamme asiat, jotka herättävät meissä tunteita. Jos siis haluamme, että kuulijat muistavat esityksemme, meidän täytyy herättää tunteita.

Kuitenkin Suomessa on vallalla esitelmöivä puhetapa, jossa puhutaan vain “asiaa”. Tiukkaa faktaa. Olipa kyseessä luento yliopistolla, kokous työpaikalla tai vaikka ammatillinen seminaari, saamme jatkuvasti kuulla tällaisia esityksiä. Kyllä ne faktat puhuvat puolestaan, eikö niin?

Ei.

Eivät ne puhu.

Sinä puhut.

Nyt voit ajatella: Mutta olinhan juuri kuulemassa äärimmäisen kiinnostavaa esitystä lempiaiheestani x! Ei siinä puhuja mitään tunteillut. Ei minunkaan tarvitse.

Jos ajattelit näin, pyydän vielä palaamaan tuohon esitykseen. Onko tosiaan niin, että sinussa ei herännyt minkäänlaisia tunteita missään vaiheessa esitystä? Istuit vaan yleisössä, et erityisemmin huvittuneena, et varsinaisesti tylsistyneenäkään, kuin VR:n kivipatsas rautatieasemalla sateessa, kivinen katse osoittaen eteenpäin?

En usko.

Yleensä esittämäsi faktat eivät sellaisenaan kiinnosta yleisöä pisaran vertaa. On sinun tehtäväsi näyttää heille, miksi heidän pitäisi niistä välittää.

Okei. Nyt ollaan todettu, että tunteita täytyy herättää.

Miten sitten herättää tunteita esityksessä?

Paras ja totta puhuen myös lähes ainoa keino herättää tunteita kuulijoissa on kokea tunteet itse. Yleisösi samaistuu sinuun ja kokee samat tunteet myös itse.

Yksi pomminvarma keino tähän ovat omakohtaiset tarinat.

Suomessa tähän ei vielä laajemmin olla havahduttu. Osallistuin hiljattain erääseen ammatilliseen koulutukseen - kyse taisi olla itsensä johtamisesta. Sain nähdä listoja tarvittavista taidoista, kaavioita tapahtuvista prosesseista ja selitystä siitä, mitä nämä kenties tarkoittavat. Otin kuvan - “ihan hyvää asiaa, palaan tähän myöhemmin”. Enkä todennäköisesti koskaan palaa.

Halusin tarinoita, kuulla minkä takia nämä itsensä johtamiseen liittyvät asiat koskettavat puhujaa. Minkälaisten kommellusten kautta hän oli löytänyt itsensä johtamisen tärkeyden? Minkä takia itsensä johtaminen on hänelle tärkeää? Pari lyhyttä tarinaa lisäämällä esityksestä olisi tullut monin verroin tehokkaampi.

Meren takana tarinoiden voima ymmärretään paremmin.

Eräs lempipuhujistani, amerikkalainen Simon Sinek, on tarinankerronnan mestari. En ikinä tule unohtamaan hänen kertomustaan siitä, kun hän oli jumissa Afghanistanissa Yhdysvaltain sotatukikohdassa. Silloin tällöin vihollinen ampui raketteja tukikohtaan, eikä hän voinut tehdä mitään. Jatkuva odottaminen ja vaara sai hänet hulluuden ja masennuksen partaalle. Hän rupesi käyttäytymään itsekkäästi ja töykeästi muita kohtaan.

Tämä kaikki kuitenkin muuttui, kun hän teki ainoan asian, jonka sillä hetkellä voi - hän rupesi auttamaan arkisissa asioissa tukikohdassa. Kantoi laatikoita, ojensi auttavan käden silloin kun saattoi. Tällainen palveleminen muutti tilanteen täysin, ja hän ymmärsi, miten tärkeää elämässä on säilyttää palveleva asenne muita kohtaan.

Samaan tapaan, sinun tehtäväsi puhujana on palvella kuulijoita. Siihen tarinat ovat oiva työkalu.

Tunteiden herättämisen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään yliampuvaa, keinotekoista vapaudenjulistusta tai elämää suurempia nyyhkytarinoita. Kuten ei sinfoniaorkesterikaan soita jatkuvasti täysillä, ei puhujankaan kannata tykittää jatkuvasti täyslaidallisella. Sellainen käy kuulijalle raskaaksi.

Tunteita on pieniä ja isoja, kevyitä ja syviä. Niistä voi valita tilanteeseen sopivan voimakkuuden. Ainoa synti on jättää kokonaan valitsematta.

Parasta tässä on, että kun herätät tunteita esityksessäsi, esiintymisestä tulee sinullekin antoisa matka. Puhuminen muuttuu pakollisesta pakkopullasta yhteiseksi löytöretkeksi yleisön kanssa. Yhdessä koetut tunteet sitovat teitä yhteen ja tekevät puhumisesta parhaimmillaan yhden elämän palkitsevimmista kokemuksista. Tätä se minulle on.

Muistan ikuisesti ensimmäisen puheeni Tennispalatsissa, eräässä bisnestapahtumassa jota olin juontamassa. Jaoin tarinani yrittäjäksi kehittymisen alkutaipaleelta - kaikki ne vaikeudet, masennuksen vaiheet ja maailman huipulla seisomisen kokemukset, jotka siihen aikaan liittyivät.

​Riisuin haarniskani ja puhuin suoraan sydämestä. Vaikka sanani välillä haparoivat, tunsin kuinka yleisöni nojasi eteenpäin ja samaistui tarinaani. Tunsin valtavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisten kanssa, jotka olivat hetkeä aiemmin olleet minulle ventovieraita. Sellainen tunne kannattelee.

Tunteissa on voimaa.

​