 Muistan, kun istuin kaverini kanssa kahvilla. En muista mistä puhuimme. Sen kuitenkin muistan, että yhtäkkiä tajusin jaarittelevani turhia ja ajatusteni kiertävän kehää. En ollut miettinyt, mitä halusin sanoa - puhuin kuitenkin. Pahoittelin epäselvästä kommentista ja skarppasin seuraaviin.
Kuulostaako tutulta? Tätä tapahtuu joka puolella, jatkuvasti.  Muistan ikuisesti, kun ajoin ulos tieltä moottoripyörällä. Rentoutunut ja huoleton tunne kurviin ajaessa. Äkillinen selvyyden tunne kun tajusin, että nyt mennään.
Havahtuminen ojan pohjalta silmänräpäystä myöhemmin. Valtava tunteiden sekamelska, kun saappaat rahkasammalessa seison ojan pohjalla pyörä jalkojeni välissä kyljellään ja tarkastelen vaurioita. Hämmennys, turhautuminen, suuttumus itseensä. Katson parin metrin päässä seisovaa mäntyä, jonka olen onnen kaupalla väistänyt. Ymmärrys omasta kuolevaisuudesta. Helpotus - paria mustelmaa lukuunottamatta kaikki ehjänä. Olen elossa. |
about meMiika Karppinen. Adventurer, public speaking coach, storyteller. archive
May 2020
CATEGORIES
All
|
RSS Feed